Härkishampparit

sunnuntai 2. heinäkuuta 2017
härkishampparit7
 Ensimmäisessä jaksossa (Herranjestas meinaan koko ajan kirjoittaa sen jaksoksi) postauksessa kokkasin tulista mifukasvispaistosta ja nyt tehdään härkishamppareita.

Kokeilin kahta erilaista ohjetta, joista toinen oli härkis- ja toinen jauhelihapihvin resepti. Toivoin sormet ristissä, että "jauheliha" härkispihvit olisivat parempia, koska sain niiden teosta huomattavasti onnistuneempia kuvia. Kaiken lisäksi edellämainitusta "jauheliha" härkispihviohjeesta tuli useampi ehyt pihvi. Mutta ei. Toiveitani ei kuultu, jonka takia tämä ohje on vähän muokattu versofoodin härksipihvi -reseptistä. 

härkishampparit
Tarvitset:

250g härkistä
1 sipuli (ja mahdollisesti 1 porkkana)
1 rkl öljyä (paistamiseen)
2 kananmunaa
1/2 dl ruokakermaa tia kauramaitoa
1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl pihvimaustetta tai muita mausteita, kuten maustepippuria ja currya
1 tl suolaa

Lisäksi hampurilaissämpylöitä, (tällä ohjeella tehtynä tarvitset niitä kuusi) ketsuppia ja muita täytteitä.
härkishampparit2
1. Pilko ja kullota sipuli sekä muut mahdolliset kasvikset, kuten porkkana.

härkishampparit3
härkishampparit4
2.Sekoita härkis, kananmunat, ruokakerma/kauramaito, vehnäjauhot sekä mausteet sipulin (ja porkkanan) joukkoon. Varmista, että härkispalaset rikkoontuvat.

härkishampparit5
3. Muotoile taikinasta kuusi pihviä. Paista ne joko uunissa leivinpaperin päällä (225 astetta, noin 20 minuuttia) tai pannulla niin, että kummatkin puolet ovat kullanrukseita. Pannulla paistaminen on vaikeampaa, koska pihvi menee helpommin rikki. (Kokemusta on..) Kannattaa siis käyttää uunia.

härkishampparit36
4. kokoa hampurilaiset.

härkishampparit7

Pihvit:
Maistuivat hyvältä! Mausteita olisi saanut laittaa rutkasti enemmän, koska maku jäi aika laimeaksi. Koostumus oli hyvin samanlainen kuin jauhelihapihveissä.

Ja hamppari:
Aina hyvää! Sata kertaa parempaa kuin mäkkärin jauhelihaeinespihvillä olevat hampurilaiset. Pihvin mauttomuuskaan ei haitannut, kun välissä oli jotain muutakin. Kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti